"Oh how cute. She tried to use her brains."

Moi! Mulla ei oikeestaan oo mitään asiaa. Halusin vaan postata, vaikka sitten ilman mitään kuvia ja tekstejä ja ideoita. 
Otsikko kertoo hyvin mun fiiliksistä. En tajuu enää mitään ja oon ihan hemmetin vajaa nykyään. Mä en vaan älyä ja joudun oikein ajattelemalla ajattelemaan, et pystyisin sisäistään jotain juttuja. Ja sekin vielä, että kun esimerkiks koulussa mulla ois motia tehä mitä vaan, niin sielä ei piru vie oo mitään tekemistä. Liian rento jakso tälläkin hetkellä, jonka seurauksena loppukeväästä tulee yhtä puurtamista, niinkun jo viime(kin) postauksessa taisin mainita.
Oon kokoajan ihan kujalla ja tuntuu, et en eläis tässä todellisuudessa ollenkaan, vaan et jonkun pitäis herättää mut tästä unesta, et voisin jatkaa mun oikeeta elämää eteenpäin. Tää on niin outoo. Se, ettei tajua olemassaoloansa tai elämänkulkua vaan ihankuin eläis sen jonkun muun ruumiissa ulkopuolisen silmin ( ,jos noin voi ees sanoa.) Elämä tuntuu pelkältä suorittamiselta ja jonkun saman toistolta. 
Joskus mä vaan mietin, et mitä jos jättäis tämmösen pohdinnan taka-alalle ja tekis vaan kokoajan jotain, niin mitä tapahtuis? Jos näitä ei käsittelis näitä asioita, jäiskö ne johonkin alitajuntaan ja paisuis jotenki ahdistaviks? Tai voisko olla, et ei tulis enää ajatelleeks tämmösiä, kun tulis jotenkin pinnalliseks? Mä en oikeestaan jaksa ajatella tämmösiä. Mut herättelimpä vähän ajatuksia niin oman, kuin toivottavasti myös joidenkin muidenkin pään sisällä. 
Tämän postauksen ei ole siis tarkoitus olla millään lailla itsesääliä, tai mitään valitusta, vaan pohdintaa ja oman kehon ja mielen tulkintaa.
Onko kellään muulla kun mulla samanlaisia tuntemuksia?