Muistatteko koska oisitte viimeks saanu kehun? Entäs koska ootte viimeks antanu kehuja jollekin? Kehuja on kiva sekä antaa, että kuulla. Oon saanu viimeaikoina semmosen käsityksen, että kehut ois unohtumassa. Haukkuminen ja selän takana puhuminen taas on yleistymässä roimasti. Miks näin annetaan käydä? Ei sillä, että itse olisin puhdas pulmunen, mutta miks on helpompaa haukkua toista kuin kehua? Onko kaunis totuus vaikeampi saada ulos kuin rumat valheet? Kaikkihan nyt tietää että haukkuminen on tyhmää ja saa toisen pahalle mielelle. Silti me jatketaan sitä. Johtuuko se tästä yhteiskunnan paineesta, että kaikki sortaa vaan toisiaan jotta pääsisi itse huipulle? Jos toisella ei satu olemaan just oikeenväriset hiukset, ei sitä tarvitse sanoa ääneen. Mitäs sitten jos se osoittautuukin hyväksi tyypiksi? Tästä voisi vaihtaa aiheen ulkonäköpaineisiin ja kauneusihanteisiin, mutta haluan nyt avautua tästä aiheesta.
Tiedättekö sen tunteen kun kehutte vaikka kaverinne paitaa? Kaveri tulee hyvälle mielelle, ja mulle itselle ainakin tulee sellainen olo, että oon kerrankin saanut jotain hyvää aikaseks. Vaikka se hyvä mieli kestäisi vain hetken, silti se on jo jotain. Olen itse ollut seläntakanapuhuja ja mua on myös haukuttu sekä selän takana, että naamakkain. Molemmat tuntuvat tietenkin ilkeältä. Koko yläaste meni siinä, kun kestin haukkuja ja välttelin muiden pahoja katseita. Samalla piti silti yrittää menestyä edes jotenkin koulussa. Nyt lukiossa kuulen vähemmän puhuttavan toisista pahaa. En tiedä, onko se kypsyyden merkki vai viisauden, vai onko edes kumpaakaan, mutta ilmapiiri on niin hyvä. Kouluun ei ole vaikea mennä sen takia, että siellä haukuttaisiin ja sorrettaisiin. Tällä hetkellä lintsauksien syitä ovat vain väsymys ja kavereiden kanssa oleminen.
Oon ite alottanu semmosen asenteen tossa talven jälkeen, että koitan pysytellä positiivisena niin paljon kuin mahdollista. Jos ei satu olemaan paras päivä, niin kerron siitä kavereille ja pidän suuni supussa, ettei tule sanottua mitään sopimatonta. Poltan vaikka pari ylimääräistä tupakkia ja jatkan päivää eteenpäin. Yleensä se sillä helpottaa. Yritän myös nykyään kehua mahdollisimman paljon. Esimerkiksi perjantaina menin yhden tunnin alussa ventovieraalle tytölle kertomaan, kuinka ihanat vaatteet hänellä oli päällään. Sain hyvän mielen niin itelleni, kuin myös todennäköisesti hänelle.
Menkää koittamaan, montako hymyä voitte päivän aikana saada kehujenne palkaksi! Voitte huomata, että ei se ole niin vaikeaa! Vaikeampaa on olla haukkumatta toisia, mutta ilman sitä pärjää helposti, kun kääntää asiat positiivisiksi. Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!
